Auto on kotoisin Kauhajoelta, ja alkuperäinen rekisterinumero on ALE-13. Aika sopiva brittiautolle, real ale, you see! Mukaan tuli peräkärryllinen purkuosaa, joista on saatu selvitettyä vasta murto-osa. Auto ehti seistä parikymmentä vuotta ladossa, ennen kuin se pääsi harrastajien käsiin 1990-luvun puolivälissä. Kauheasti sille ei ole sen jälkeen mitään tehty, kuten kuvista näkee. Pellit ovat yllättävän ehjät, ja joku on jossain vaiheessa yrittänyt hitsailla helmojakin - tosin jäljestä voi olla montaa mieltä
Kaarevat osat eivät ole ruostuneet puhki, joten kotihitsauseksperttini vakuuttaa tehtävän olevan ihan mahdollinen. Aikataulusta ei vaan puhuta mitään...Kromiosat eivät kaikki ole kummoisessakaan kunnossa, ja penkit täytyy verhoiluttaa uusiksi. Ovipahveista on onneksi sen verran reilusti jäljellä, että niistä saa hyvän mallin.
Ruotsalaiskerholta (Svenska Vauxhall Registret) sain tietoa, että värin ei tarvitse olla perinteinen musta. Mokomaa on aikanaan myyty punaruskeana (Maroon), harmaana (Silver Straw), vaaleansinisenä (Blue Haze), koboltinsinisenä (Cobalt Blue), metsänvihreänä (Sylvan Green) ja vaaleanruskeana (Shoreline Beige). Että katsotaan nyt, minkä värinen autosta lopulta tulee. Sisustus ainakin on punaruskea-valkoinen.
Alkuperäisen lyhytiskuisen 2,2-litraisen kutoskoneen lohko on halki ja mukana tullut pitkäiskuinen samankokoinen kone on jumissa. Liotustoimet ovat käynissä. Eräs tuuning-tuttava jo ehdotti herratiesmitä 2,7-litraista vaihdokasta kolmella Strömbergin tuplakaasarilla
Raportoin lisää, kunhan jotain tapahtuu!
Voimia ja sitkeyttä entistämiseen..! Onnittelut hienosta hankinnasta. 
