

Ei tarvinnut kuin parin viikon liotusta Kent ruosteensyöjä prei llä, hehkutusta induktiollla pultin kärjestä lämpöä johtamalla, lisää syöjää, lämmitystä, syöjää, lekaa ja paineilmavasaraa. Lämmitin niin paljon pultin päätä että pusla iskarissa sytty tuleen.
Lopulta ku hetken konevasaralla paukutti menee, alko pultti liikkuu! Sit paukuttelin eestaas ja silti soon nahkee, mut on poistettavissa. Mikä on tärkeintä. Nyt voi sitten ajatella vaihtavansa Gazit. Samalla työnsin rasvaa joka palloniveleen ja voitelin myös hamastangon. Myös selvisi vuosia ja taas vuosia häirinnyt hetekamainen ii-aa ääni oikeasta etukulmasta. No, oik etuiskari värisee samalla kun ääni tulee. Lienee syynä siellä oleva millinen pultti. Kuvittelen myös oikean etunurkan kolinan mikä tulee mökykyissä johtuvan samasta pulttijutusta tai sitten hajalla olevasta iskarista.
Samalla löyty myös pystyvälystä hammastangosta ihan kivasti kun renkaat on ajokorossa. Oikealta puolelta siis. Annan tän olla kun se on melkoisen ominaisuus kautta hammastankojen. Moottorin työntää kultaa ulos jostain edestä asti kun korvakkeen etummaisessa pultissa on tippa pultin etupuolella. Pistin viestiä eteenpäin että kaveri teetättää tutullaan uusia tiivisteitä kourallisen. Pultin etupuolella kun ei muuta oikeen ole kuin suodatin, öljynpaineen tunnistin ja jakoketjukoppa. Myös aski vuotaa "yllättäen" öljyä. Joko askin takastefa roiskii ylös asti tai sitten vaan pakkikytkin vuotaa riittävästi. Ei tosin kardaanitunnelissa ole roiskukaarta stefan kohalla.
Pyörittelin yhtä takapyörää niinpaljon ku kädellä saa vauhtia toisen ollessa nosturin päällä ja huoh. Enrico er de kardan aksel? Yeah it is. Ihan silmällä näki että banaanihan se. Fuck. Silmällä kattelin myös karpaasin kulmia. Etupään kulma on hyvin hyvin loiva alaspäin eikä keppi ole niinq vinossa. Takapään kulma on vastaavasti paljon isompi kun murikka on hivenen alaviistoon. Sanoisin että näin se on ollut uudesta astikkin ja ei siten voi kauhee pielessä olla ? En mitannut vierekkäin hc ja hb ylätukivarsia takana. Mut ei kyllä voi olla eroa. Akseli ei viipota älyttömästi. Mutta selkeästi. Otin ihan videotakin siitä missä sama näkyy. Julkasusta en tiiä.



